3. elokuuta 2018

Kesäretki osa.2

Kesäreissu jatkui Mäntän kuvataideviikoille.
Taas lyhyesti lisään omia mietteitä ja tunnelmia. Kohteiden omilta sivuilta voi käydä tutkimassa lisää tai käydä paikanpäällä, näitä voin suositella.


Puistonäyttely Kiusalan taiteilijatalon pihalla. 
Ensin menimme puistonäyttelyyn "Kiusallakin on hyttyset ja..." 
Hyttysiä ja muita mukavia veistoksia puistosta löytyi. Materiaalivalinnat yllätäviä, kaikea sitä voikin käyttää kunhan vian mielikuvitus riitää. Leppoisaa siellä oli kävella, ilmakin oli mitä parhain. 


Viereisestä puistosta löytyi pieni kellari, joka olikin galleria Gellari. Varoituksista huolimatta uskalsimme sisälle ja kyllä kannatti olla rohkea.  Kierrätysmateriaaleista oli tehty hienoja teoksia,  pieni mutta mielenkiintoinen paikka. Eikä kuitenkaan oikeasti kovin vaarallinen. 


Pekilo-  kesän 2018 näyttely Kartasto
Tänä vuonna varsinaiseksi kohteeksi olimme valinneet Pekillon.  Myös sen pihalla oli muutama muka pelottava olio, piikit pystyssä ja kita auki. Vaan me jo osaimme olla rohkeita. 
Näyttely oli monipuolinen ja mielenkiintoinen, Kartasto-näyttely oli monipuolinen, muutakin kuin pelkkiä tauluja, se on aina minun mieleeni. Välillä me katselimme taidetta ja välillä taide katseli meitä. Ja oli meillä hauskaa, iloisella mielellä lähdimme. 


Aseeton Suomi- kesänäyttely otsikolla Teosofis-kalevalaista kuvataidetta Mäntän Sampolassa ja on ripustettu joka vuosi. Näyttelykokonaisuus koostuu nykyisin seitsemän taiteilijan teoksista.
Ajatuksia herättävä näyttely, totta tosiaan. Jos alkoi kiinstamaan niin klkikkaapa linkkiä kollaasin yllä.  Tätä ei voi yhdessä postauksessa selittää. 

Olipa mukava taas reissata ja tutkia taidetta. 

Teemakollaasin taidekesä
 

13 kommenttia:

  1. Nyt kyllä jo iskee kateus, Mäntässäkään en ole koskaan käynyt. Ja koko kesä mennyt ilman kulttuurikärpäsen puraisuja. No, ehkä sitten syksyllä teen museo- ja galleriakierrosta jossain.
    Niin monet kesällä taidetta tarjoavat paikat ovat hankalien yhteyksien päässä, olen huomannut, jos ei omista autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, sinullahan on näyttelyitä siellä lähellä jo vaikka mitä, vaan eihän aina jaksa mennä ja käydä.
      Väinölä oli kyllä aika syrjässä, ilman navia olisimme jo kääntyneet takaisin. Heidän näyttely tarvitseekin oman rauhansa.

      Poista
    2. Totta Millin! Hki on täynnä katsomista.
      Ehkä noihin kaueampana oleviin näyttelyihin lisää viehätystä matkalla oleminen, yleensä vielä jonkun ystävän kanssa.

      Poista
    3. Totta puhut. kaverin kanssa on antoisampaa. Itseäni Mäntään vetää myös sukukyläily :)

      Poista
  2. On kyllä mielenkiintoinen paikka ja kaikkea kivaa esillä ja ihailtavana. Hienot kollaasit matkaltasi. Kävin myös tutustumassa linkkeihin. Kiva paikka Mäntässä ja koko kaupunki on jäänyt tutustumista vaille. Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mänttä on taidekaupunki, joka vuosi on uutta katseltavaa. Serlachius-museot ovat myös tutustumisen arvoiset, Gustaf museon Paperiperkele avaa historiaa. Viimevuonna kävimme Göstassa. Näissä kaikissa on niin paljon katseltavaa, ettei yksi päivä kaikkiin riitä. Myös keskustan kukka-asetelmia aina ihailemme.
      Mukavaa elokuuta sinullekin Sisko!

      Poista
    2. Ompas hienoja kohteita, mielenkiintoista katseltavaa ja paljon olisi tutustumista kaupungin taiteeseen ja museoihin.

      Poista
  3. Olet ollut ahkera taidereissuissasi. Kävin itsekin jossain mutta siellä nyt ei saanut oikein kuvailla tai oli sitten ihmisiä aina mun edessä että hermot meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesääni kuuluu nämä taidekultuurit, talvella ei jaksa pitkälle matkustaa.

      Poista
  4. Olet kierrellyt katsomassa taidetta minunkin puolestani, kiitos :-)
    Oli kiva katsella kuvasatoasi Jaakolasta tänne Mänttään. Upeita kuvia ja kuvakulmia, nautin todella. Aivan kuin paikan päällä olisi käynyt, tai jopa enemmän, kun nyt sinun taiteellinen osaamisesi lisäsi tehoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna, kiva kuulla että nautit. Niin tein minäkin. Mäntässä käyn joka vuosi ja samalla sukuloimassa.

      Poista
  5. Monenlaista taidetta olet kesän aikana saanut kokea ja katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli monipuolinen kesä, kiva löytää vähän pienempiä ja erikoisempia paikkojakin.

      Poista

Kiitos kaikille kommenteista, ne ilahduttavat minua ♥
Thank you all so much your lovely messages!