26. maaliskuuta 2021

Kotona taidetuokio

 


Kehtaanko myöntää, mutta minä viihdyn kotona. Ei tule tylsää, kun aina keksii jotakin käsityötä, jos ei muu huushollipuuha kiinnosta.  Innostuin ottamaan sukkapuikotkin esille, en ole kutonut vuosikausiin.  Eka sukkaparikin jo valmis. Tosin ensimmäinen sukka piti purkaa kantapäähän asti, mututuntumalla tuli väärä määrä silmukoita, vähän iso tuli.  Ohjeita kannattaa lukea, ennen kuin tekee. 
Näitä maalailuja voi tehdä ihan fiiliksen mukaan. 


Aurinkokin kutsuu pihalle ja puutarhapuuhiin ihan jo kohta. 

18. maaliskuuta 2021

Joutenoloa kotona

 

 
Harmaina päivinä voi kotosalla tutkia vanhoja kuva-arkistoida ja vaikka digikehystää muutaman. 

11. maaliskuuta 2021

Bonsai kotona

 


Puun kasvatusta kotona. Ei sentään ihan oikeaa, paperille vaan väritetty.  Joskus on tullut ostettua lidlistä vahaliituja, luki että on vedellä levitettäviä. Ei värit kovin hyvin levinnyt, vahaliituina mukavan pehmeitä.  
Saattaisi tuo puunkasvatus olla näinä aikoina varteenotettava harrastus, vaan taidan tyytyä rairuohoon.

 


4. maaliskuuta 2021

Uudet verhot kotona

 

Kotona oloa voisi piristää uudet verhot, kunhan niissä on tarpeeksi väriä!