Toinen versioni, yritin abstraktia. Vaan näillä väreillä tulee helposti mielleyhtymä syysmaisemaan.
vinkki 1. SYKSYN VÄREIN: saa TAITEILLA
Toinen versioni, yritin abstraktia. Vaan näillä väreillä tulee helposti mielleyhtymä syysmaisemaan.
vinkki 1. SYKSYN VÄREIN: saa TAITEILLA
Nyt saadaan taiteilla uudessa blogissa. Ensimmäisen työn nimi on SYKSYN VÄREIN
Tässä ensimmäinen omani. Tulkaa mukaan omilla tulkinnoilla. Minullakin jo toinen erilainen muhimassa.
Täältä löytyy blogi ja infoa:
saa TAITEILLA
Tässä se on 100. teemakollaasini. Tässä vanhoja selatessa olen huomannut, kuinka monenlaista on tullut tehtyä uusia juttuja kokeiltua. Moneen olen saanut ispiksen teidän toisten ideoista. Moni työ on jo roskissa tai bittiavaruudessa, mutta muutama on jäänyt ilahduttamaan vielä. Joku ihan seinälleni ja suuri osa laatikonpohjalle.
Mutta nyt on aika jättää kollaasien teko ja suunnata uusiin tuuliin ja ideoihin, toivotaan että saan seuraa myös uusiin suunnitelmiinikin. Vähän vanhaa ja vähän uutta tiedossa. Luovuutta ei voi lopettaa.
Itselläni siihen on jo hyvä alku, jemmaan jääneet keskeneräiset pohjat!
Tämä sopisi paitsi ensimmäiseen abstraktia teemaan niin myös
huhtikuu 2017/ 27. kokeile jotakin uutta
maaliskuu 2018 36. tarina ilman sanoja
huhtikuu 2078 37. luovuus
marraskuu 2020 62. ei mustaa
lokakuu 2021 71. yllätys
tammikuu 2023 84. helppo
Syksy 2018 aloitettiin VESI teemalla Nyt tuli vähän isompi vesi kuin silloin kollaasiini sain koottua.
Syyskuussa 2022 maalattiin kiviä, kollaasi oli silloin nro. 80. Tänä kesänä myös maalailin niitä lisää.