13.2.2018

Kaakelikasvoja teemaan 2/6



Nyt olen jumittunut noihin kaakeleihin. Tämä kevään haaveilija lopulta bongauksestani tuli. lyijykynällä piirtelin suoraan paperille, alun vain otin kaakelista. Värit lisäsin digitaalisesti.


Pitää minunkin myös näyttää kuva kaakelista, johon kasvoja tulee ja menee.
Aika sihrusta 

Ja tulihan se pitkänenäinenkin ja kaverikin oli ottanut mukaansa.


Ja kaikki eivät ole niin kovin tyytyväisiä. Heitä en ole ennen nähnytkään.


Edelliset kaverit pelottivat pois hänet, jonka ensin näin ja kuvatesssa hävisi kokonaan. Piti vähän maalata apuviivoja ennen kuvaamista. Tätä siis jatkoin ja päädyin keväthaaveilijaan. 

Sitten jatkoin vielä tätä kuvaa muokaamaan  ja...
 

...ja vasta muokatessa huomasin että hänellähän on ystävä mukanaan! 
Seuraavaksi jotakin muuta kuin kaakeliväkeä. 


6.2.2018

Kasvo bongaus 1/6

Helmikuun ajan Teemakuun kollaasiin etsitään malliksi kasvoja, joita näkyy ympärillämme. 
Meillä on pesuhuoneessa marmorikuvioinen kaakelointi. Siinä usein näen hyvinkin monenlaisia kasvoja kurkkimassa, se mikä näkyi eilen ei ole enää tänään, sitä usein ihmettelen. Tänään näkyi tämä huivipäinen hymynaama. Mihin se eilinen pitkänenäinen hattuheppu häipyi?

31.1.2018

Pintoja

Vielä  ehdin mukaan Taikakuviin, jossa etsitään pintoja. Tammikuussa tuli monenlaista pintaa maalattua.



29.1.2018

Musta,valkoinen ja 1väri- kollaasi


Tätä aihetta olisi voinut jatkaa pidempääkin ja mikä estää. 


Harakan ihana papukaija ansaittu! 

Musta, valkoinen ja 1väri  6/6
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 


28.1.2018

Kaksi vielä teemaan

7/6 Aamu 
Vielä innostuin tekemään digitaalisesti, ylinnä olen kameraa, kännykkää ja photoshoppia käyttänyt.
Alin on digikynäpiirros, ei omakuva vaikka nenässä on jotakin samanlaisuutta, hih.

8/6 Otsakihara
Iso kiitos kaikille kommenteistanne ja sanoistanne, mukavaa oli taas katsella töitänne teemaan.

Musta, valkoinen ja 1väri  6/6
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

25.1.2018

Raidallista


Marmorointi, paperi A4.  Onpas aikaa kun olen viimeksi tehnyt tätä. 

Musta, valkoinen ja 1väri  6/6
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

22.1.2018

Ilman ajatusta


Nämä abstraktit ovat mukavia, kun ei tarvitse ajatella mitään, ei yrittää mitään. Sen kun vain levittelee maalia pintaa, millä milloinkin. Tällä kertaa puutikulla ja muovin palasella.

Musta, valkoinen ja 1väri 5/6
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

18.1.2018

Ruusujen kera


34.teema 4/6 lyijykynä ja värikynä.  Onkin aikaa kun olen lyijykynällä piirrellyt ja vielä enemmän siitä kun olen kasvoja saanut aikaan. Molemmat taidot vähän ruosteessa, pitäisi harjoitella.

Musta, valkoinen ja 1väri
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

16.1.2018

Aika on ...

34.teema 3/6, sormet värissä

Se mitä itse näen, voi olla aivan muuta kuin mitä sinä näet.  En halua johdatella.
Vähän on minulla luovuus hakusessa, roskiksessa olevien harjoitusten määrästä päätellen.

Musta, valkoinen ja 1väri
klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

12.1.2018

Turvassa

34.teema 2/6, vesiväri ja tussi paperille. 

Tätä voisi kutsua vaakataso-piirrokseksi. Flunssa  veti minut  petinpohjalle, vaakatasoon. Sanovat että on  IN-fluenssa.  Omasta mielestäni kylläkin ON- sopii paremmin , koska on jo viikon kroppaani kurittanut. Saisi jo mennä off-tilaan.  Tulen blogikierrokselle tästä kun vähän voimistun.

Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua teille!

klick- Teemakuun kollaasit - tammikuu:
 

3.1.2018

Kapteeni katsoi...


Teemakuun tammikuussa tehdään  musta-valkoista kollaasia yhdellä värillä maustaen.
1/6   Akryylimaali paperille palettiveitsellä.


Teemakuun kollaasit - tammikuu: