25. syyskuuta 2017

Teemakollaasi - Aloitetaan


Tämä oli mukavan rentouttavaa ja samalla lisäsi piirustusintoani. Pitää muistaa kun taas on inspis hukassa. Sopii myös kaikille jotka kuvittelevat etteivät osasi piirtää. Jokainen joka osaa jumpata osaa myös piirtää. 

-klick-




24. syyskuuta 2017

Aloitetaan jumppa loppuun

Muutama harjoitus vielä Teemakuun piirosjumppaan. 


Istuin keittiön pöydän ääreen ja mietin mitähän valitsisin malliksi. Hmmm. Tiskipöytä oli lähinnä. 
 Katsomatta kynää ja paperia hahmotin hanan ja kupin ääriviivat, aika vaikeaa.  Tässä tarvittiin ajatustyötä ja miettimistä missä kynä mahdollisesti kulkee. 

Varjostukseen tarvitsen jo silmiä. 

Viimeiseksi halusin harjoitella suoran viivan piirtämistä, se on aina ollut minulle haastavaa, huono piirustuskunto tässä lajissa. hih! Tämä käyköön alkuharjoittelusta. Tämä on kooltaan A4, kaarevat lasken suoriksi viivoiksi. Käsi vaan tärisi kovin helposti. Väriäkin piti vähän lisätä.





18. syyskuuta 2017

Inspisfiilis

Taikakuvat haaste 68.   Aiheena on: Kuvio ja +plussana liike
Tähän sopiikin uusi tekniikka johon innostuin, melkeinpä jäänyt koukkuun: kameramaalaus.


 Kuva on siis tehty kameraa siveltimellä käyttäen, ei muokattu.  Pieni perussäätökin on tehty kameralla, joka nyt oli kännykkän kamera, kokoa muutin photarilla. Usein käytän kaksoisvalotusta, mutta tässä on vain yksi kuva, mobiilisovellukset ovat nykyään niin monipuolisia, että niillä voi tehdä vaikka mitä kivaa.

Lisää  kamerakikkailujani löytyy kuvasivuiltani 

Kokeilen samalla onnistunko lisäämään kuvashow tänne

ps. onnistuin. sivuston kommentointi avautuu oik. yläkulman vaakaviivoista, vink vink

17. syyskuuta 2017

Aamaurusko


 ”iltarusko aamun usko, aamurusko hatun kastaa”

8. syyskuuta 2017

Neljäs aloitus

Teemakuun kollaasin harjoitukset jatkuvat:
4. piirrä pystyviiva ja tee toiselle puolelle yhdellä viivalla jokin epämääräinen kuvio. Sitten piirrän toiselle puolelle viivaa sama kuvio, peilikuvana.


Halusin näytää lopputuloksen ensin. Vaikeaa, käteni halusi tehdä aina vähän erilaisesti.Tämä ei ole "etsi viisi virhettä" vaan etsi tuhat virhettä tai ehkä sittenkin "etsi viisi samaa"! 

1. Ensin siis pystyviivan toiselle puolelle jokin viiva  2. toiselle puolelle siitä peilikuva
3. Jatkoin jumpaa uudella viivalla ja sen pelikuvalla jne... Koska käytin vesivärikyniä niin lopulliseen kuvaan olen vielä vedellä levittänyt väriä. 


Ja taas piti paljon ensin harjoitella, harjoittelu oli kivaa kun tavoite ei ollut korkea. 


Olisi kiva saada uusiakin teemataiteilijoita innostumaan mukaan. Tästä on hyvä aloittaa, 
kaikki osaavat jumpata!  Tervetuloa piirrosjumppaamaan! 



6. syyskuuta 2017

Viivarataa


Vuorossa kolmas piirrostreeni: piirrä mutkittelevan viivan ja jatka tekemällä samaa rataa uudelleen ja uudelleen... Tunne kuinka käsi oppii ”radan” 

Tämä oli hauskaa ja rentoa käden harjoitusta.  Lämmittely piirroksen tein hiilikynillä. 


Klikkaa lisää piirrosjumppaa

4. syyskuuta 2017

Taikavärejä



Tästä Siskon antamasta kuvasta piti etsiä VÄRIT ja numero KAKSI, plussana vielä kuvio.

Yhdistin kolme kuvaa, joista yksi oli haastekuva, sain siitä värit. Näen kuvassa joitakin olioita ja kaksi silmäähän niillä on. Silmiin värin noukin haastekuvan pienestä sinisestä väriläikästä. 

Kiitos Sisko, inspiroivasta haasteesta. 



3. syyskuuta 2017

Tuplapiirustus


Teemakuun kollaasi 30- Aloitetaan /2

Seuraavaksi harjoitus kahdella kädellä yhtä aikaa.  Vaikea oli tehdä molemmilla vähän eri kuviota, tässä on kädet piirsi suurin piirtein samaan kuviota, Viimeistelyssä käytin käsiä vuorotellen, tarkemmassa viivassa piti katsoa mitä teki. Liituna kuivapastelliliidut.

Tässä on siinä vaiheessa kun kaikki on tehty yhtä aikaa molemmilla käsillä.

Ei tuo ollut eka harjoitus, piti aika monta kertaa vähän harjoitella ensin.  Tässä yritin alaosaaan tehdä eri kuviota vasemmalla kuin oikealla. Hankalaa.  Nyt huomaan kumpi käteni on vahvempi. 


Kaverini 3Vee halusi myös käyttää kahta kättä. 


Klikkaa lisää piirrosjumppaa



1. syyskuuta 2017

Piirtämisen ilosta

Vähän on luovuus ollut kadoksissa, kesälomalla. Aloittamisen vaikeus ja inspis hukassa. 


Vaan nyt  Teemakuussa aloitetaan tekemään kollaasi piirtämisjumpalla. Aluksi vain piirretään piirtämisen ilosta, ilman mitään päämäärää. Ensin otin kaikki jämäliidut ja aloitin lämmittelyn.
Kieltämättä ajatus oli vähän lapsellinen, mutta leikki olikin mukavaa. Käsi alkoi kuljettamaan liitua ja kiva katsella miten väri tarttui paperiin. Ilman päämäärää ja  ajattelematta yhtään mitään. Rentouttavaa.

Sain kaverin mukaani ja yhdessä olikin vieläkin mukavampaa. 

tässä Taiteilija 3Veen jumppapiirustus

Innostuin vielä kokeilemaan värejä, joita en ole osannut käyttää, vaan ne ovat lojuneet kaapin pohjalla.
Taaskaan ei mitään valmista ajatusta, kunhan vain sivellin väriä paperille.  


Tule mukaan haasteeseen, jokainen osaa.  Tekemisen ilo ja luovuus on tärkein, ei lopputulos.