12. kesäkuuta 2017

Perhosniitty


Teemakuun kesäteemassa tehdään tavaroista taidetta.
Pientä taukoa olen pitänyt, inspistä odotellessa.Nyt etsin askartelulaatikosta helmiä ja muuta tavaraa, joita olen aikaisemmin tehnyt ja asettelin ne puukehyksen sisälle. Aloitan nyt sitten vaikka tällä.

Jotenkin kuvittelin että pohjalla oleva piirustus olisi valmiissa kuvassa näkynyt enemmän lasinpalasten läpi.  Kuvaaminen oli melko haastavaa, juu. Jälkityöksi jäi helmien erottaminen omiin laatikoihinsa! Kertakäyttötaidetta siis.  Vaan oliko tämä nyt sittenkään kovin viisas idea?

Täällä lisää tavarataidetta:


10 kommenttia:

  1. Ilman muuta oli viisas idea ja sen lisäksi vielä kaunis!
    Oikeastaan hetken taide, erilaiset installaatiot ovat pelastus, kun ajattelen tätä omaa tavaramäärääni, tauluja yms, joita koti on pullollaan. Ei enää uusia, tulee mieleen.
    Tavaroiden takaisin siivoaminen on kyllä tylsää.

    VastaaPoista
  2. On kyllä hieno ja ihmettelen miksi tuollaista taidetta ei tehdä enemmän?

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea ja kaunis! Tuo olisi kiva lahjaksi jollekin lapselle seinälle :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis! Tuo kyllä voisi olla jotenkin kiinnikin lasin alla oikein tauluna. Mutta kiva, että tähän haasteeseen voi tehdä kertakäyttötaidettakin, jäähän siitä silti kuva käytettäväksi vaikka digitaiteen puolella.
    Äh, ei taas nettini kunnolla pelaa, jos näitä kommentteja nyt tulee sata niin poista ylimääräiset.

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis perhosniitty ja hienoa tavarataidetta.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis ja kesäinen taide.

    VastaaPoista
  7. Kaunis, kuultava kokonaisuus! Hienosti ideoitu!
    OIkein hyvää kesää sinulle :-)

    VastaaPoista
  8. Herkän kaunis!
    Mukavaa juhannusta ja rentouttavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteistanne. Hyvää Juhannusta kaikille!
    Olen ollut blogilomalla, mutta palailen pikkuhiljaa taas takasin.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommenteista, ne ilahduttavat minua ♥
Thank you all so much your lovely messages!