9. toukokuuta 2017

Kolmas 5 minuuttinen. kolme kertaa

Olen viidessä minuutissa saanut vain luonnoksia aikaan. Ja nyt päätin kokeilla miten onnistuu yrittää valmista. Siis jotakin jota en enää jatka. Ei onnistunut ekalla kerralla eikä toisellakaan, kolmannen jälkeen päätin tehdä niistä kollaasin. Viidessä minuutissa ei ehdi viimeistelemään.


Ei ole omakuvia. Ei minulla ole noin isoja silmiä kuin vasemalla, enkä ole noin punanaamainen kuin keskellä. Enkä noin totinen kuin oikealla, en ainakaan nyt kun näitä katselen!  Vasemmalla on tosin yhtä tuskainen ilme kuin minulla näitä tehdessä. Se on tehty vesiväriliiduilla, keskellä akryylivärillä ja sormella ja oikea kuivapastelliliiduilla, kutakin piiretty se viisi minuuttia, vartti yhteensä.


Toukokuun teema- 5 min

20 kommenttia:

  1. Nämä ovat ilmekkäitä. Viiden minuutin rupeama on hyvää harjoitusta, pakko päästää käsistään jotain, mitä itse pitää keskeneräisenä. Se kasvattaa luonnetta!
    Näissä ei kylläkään ole mitään keskeneräistä. Just hyviä.

    Huh, tuleekohan minulle kiire tämän haasteen kanssa? Tuntuu, että on niin paljon menossa nyt. Luovan lauantainkin haaste edelleen tekemättä ja lauantaina tulee jo uusi.

    Pitää ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan luoneetta vaatiin näiä näyttää. Toinen viisiminuuttinenkin jo riitäisi siistimiseen.

      Vielähän on hyvin aikaa, ei ole vielä kuukausi puolivälissäkään. Itse olen kerrankin ajoissa mukana.

      Poista
  2. Ilmettä todella paljon.Viisiminuttia.Se on niin nopea,hyvin kuitenkin sait nuo ilmeet ja persoonat esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ajassa ei paljon ehdi ilmeitä miettimään, ne tulevat itsestään.

      Poista
  3. Hienoa taidetta ole tehnyt kellon kanssa kilpaa. Ilmeikkäät kasvot ja kolme persoonaan. Viisi minuuttia on siitä hyvä aika ettei kerkiä liikaa miettiä eikä suunnitella, antaa vaan kätensä tehdä työ ja mielikuvituksen seikkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä esisuunniteltu on myös tärkeää, ei ehdi kaapista enää hakemaan uutta väriä :)

      Poista
  4. Ilmekkäitä persoonia, kukin hieno yksilö.
    Taitava olet vauhdikkaamminkin tekemään, mainiot työt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämnästyy, ilan kelloa viiemistelisin varmaan vielä ensimmäistä:)

      Poista
  5. Nämä potretit ovat todella hienoja. Olet nopea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja nämä ovat, minua ainakin naurattaa!

      Poista
  6. Minusta nämä ovat juuri näin hyviä! Ja sinua piristävänä sanon, en saisi koko päivänä aikaan tälläistä! En osaa tehdä kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin voit yllättyä kun kokeilet. Face29 haaste opetti minut kasvoja piirtämään, suosittelen.

      Poista
  7. Susun kanssa samaa mieltä että 5 min on hyvää treeniä. Ajan vähyyden takia ei tietenkään kannata edes lähteä työstämään liian 'isoa' työtä...paitsi jos sitten jatkaa annetun ajan yli mutta se kai ei ollut alkuperäinen idea. Itse tein kaikki luonnokset about minuutissa ja sen jälkeen vesiväriä päälle sinne tänne. Kuivumista en laskenut mukaan... Postaan kuvia tulevalla viikolla kun on hiukan kevätohjelmaa viikonlopun ympärillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää treeniä tämä on, huovmaa ettei tarvitsekaan ain olla loppun asti viimeisteltyä. Kuivumista ei voikaan laskea mukaan, viisi minuuuttia menisi jo siihen.

      Poista
  8. Taitavaa työskentelyä edelleen :-D Mainioita kasvoja näistäkin tuli - ja viidessä minuutissa.
    Minä en ole saanut 2 viikossa vielä väripurkkejakaan esille :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma. Onneksi ei aikaan lasketa maalipurkkien aukaisua ;D

      Poista
  9. Oi, nämä ovat upeita. Huikeita viisiminuuttisia. Vau! Ilmeikkäitä kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maahinen, tämä olikin hauskaa.

      Poista

Kiitos kaikille kommenteista, ne ilahduttavat minua ♥
Thank you all so much your lovely messages!