28. huhtikuuta 2017

Jotakin uutta. teemakollaasi 27


Jotakin uutta tekniikka valitsin näihin kokeiluihin. Vaikka monenlaista on tullut käytettyä, niin silti löytyi uusiakin juttuja. Oli kiva teemakuu, paljon tuli ideoita toisiltakin, jospa niitä muistasin käyttää uusissa teemoissa myöhemminkin.  Kiitos SusuPetal ihanasta papukaijamerkistä, mukava oli se saada!


Paspukaijaa klikkaamalla pääset katsomaan kaikki kollaasit:

Teemakuun taiteilijat:
 

27. huhtikuuta 2017

Kalaonnea


Onni on olla kalassa, sanoi Onni ollessaan kalassa. Jos on onnea, niin Onni saa illalla Onnin kalakeittoa. 
Onnin kisullakin on onnea, koska saa Onnin kalasaaliin perkeet. Onneksi on Onni ja Onnin onni!

Luova Lauantai 210. Onni 

26. huhtikuuta 2017

Teemakuun 6/6 Jotakin uutta

Tänään ulkoistin itseni. Tiesin että tätä kokeillessani tulee suttua ja väri roiskuu muuallekin kuin minne pitäsi ja hajukin on voimakas. Nurmikko on nyt vähän värikkäämpi. Tämä on koli-koli taidetta, hih. Maalina aerosolimaalit, pullojahan pitää ravistaa ensin. Jämäpulloissa oli väriskaala vähän niukka.
Vielä kollaasi ja teema on valmis. Mielenkiintoisen aiheen SusuPetal ehdotti, kiva oli etsiä uusia ja hauskinta oli käydä katsomassa mitä te toiset olette keksineet ja tehneet. Moni idea jäi taas muhimaan, ehkä joskus...


Lisää uusia ideoita löytyy kuvaa klikkaamalla
 

25. huhtikuuta 2017

Jotakin uutta 5/6


Jonkinlainen idea oli, jotakin muuta tuli.


Olkoon vaikka "Yhden aarin metsä" Ei kovin ihmeellinen, piti vähän muokata.





Lisää uusia ideoita löytyy kuvaa klikkaamalla

19. huhtikuuta 2017

Jotakin uutta 4/6


Vihdoinkin ehdin taas etsimään jotakin uutta ideaa mitä voisin kokeilla.  Valitsin materiaalisksi metalilankaa. Kasvoista ehkä helpoin aloittaa, niin kuvittelin.

 Rautalankana käytin tavallista kukkalankaa. Mitenkähän tämän saisi litistettyä vieläkin tasaisemmaksi. 


Mallina käytin vanhaa piirustustani, jonka päällä taivuttelin lankaa.


Lisää uusia ideoita löytyy kuvaa klikkaamalla

12. huhtikuuta 2017

Teemaan uutta 3/6


Etsin kaupasta varta vasten mahdollisimman punaisen omenan. En halua ruualla leikkiä ja eihän tämä sitä olekkaan. Kuorin vain ompun, onhan se paljon kivempi popsia se näin kuin tavallisesti kuoritun.
Kuvasin vähän joka puolelta. Tämä oli kivaa puuhaa, kokeile vaikka.





11. huhtikuuta 2017

Jotakin uutta 2/6


Pieni kevennys touhukkaan viikon jälkeen. Teemakuuhun etsin netistä uusia ideoita. Oli tällä mallikin, mutta omastani tuli niin paljon erilainen, etten mallikuvaa tähän lisää. Idea kuitenkin oli litistää juomatölkki ja sitten piirtää pohjaan kasvot. Tämä tyyppi odottelee josko jo pääsee haravoimaan pihaa.


Lisää uusia ideoita löytyy kuvaa klikkaamalla

7. huhtikuuta 2017

Uusia ideoita 1/6


Niin on minua ketuttanut pari päivää, Teemakuun kollaasiin etsitään jotakin uutta.

Huhtikuun teema: KOKEILE JOTAKIN UUTTA 
voi olla välineet, tekniikka, tyylisuunta jne..

Koskaan en ole kettuillut ja nyt niitä loikkii jo useampikin. Vanha keinu sain koristeen ja ketut pääsevät keinumaan yksivuotiaan kanssa.  Haastavaa on teema, uusia ideoita kyllä keksin, mutta miten saan oman tyylini hävitettyä, siinä pulma. Moni harjoitus ei ole ollut riittävän erinlainen, jos nyt ei tämäkään, mutta oli niin sopivasti työn alla. Jotakin uutta seuraavaksi.

Lisää uutuuksia löytyy kuvaa klikkaamalla



2. huhtikuuta 2017

Niin rohkeaa


Jokin aika sitten Floral Passions blogin riitta k kysyi minua bloginsa kuukauden taiteilijaksi.
Tällaisena itseoppineena harastajataiteilijana olin mielestäni tosi ROHKEA  kun lupauduin.

Ole sinäkin rohkea ja klikkaa kuvaa. Tervetuloa katsomaan! 

Iso kiitos sinulle ihana 
              tästä mahdollisuudesta ja kannustuksesta ja rohkaisusta jota minuun loit.



Tein vielä nämä kuvakkeet muihin sivustoihini. Poikkeahan käymään!
 





1. huhtikuuta 2017