25. maaliskuuta 2017

Teemakuun visio

Teemakuunkollaasi: Maaliskuu teemana VISIO ja sen toteutus 6/6


Usein saan inspiraation netistä tai youtube videoista, aluksi ajattelinkin sitä, vaan etsinkin kirjahyllystä  idean. Jokin aika sitten hankin paperiliiman Esteriltä PaintMojo kirjan. Siitä nyt valitsin kaikkein helpomman mallin ja visionani on yrittää tehdä ohjeiden mukaan samanainen.  



Että osaakin olla perhosen maalaaminen haastaavaa. Kivaa toki oli tämäkin kokeilla. Harvoinhan siitä samanlaista tulee, vaikka kuinka yrittää. Perhonen nyt kuitenkin, luulisin. 
Idean tajusin, ehkä innostun jatkamaan harjoittelua. Seuraavalla kerralla vähän isompi pohja. 

Visioita ja tunteita:

7 kommenttia:

  1. Ihana iloinen perhonen!

    VastaaPoista
  2. Huh, mallit ja ohjeet! Niiden kohdalla minä menen aina lukkoon. Sinä et!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kirja. Kauniin ja söpön perhosen olet taiteillut, tykkään!

    VastaaPoista
  4. Onpa mielenkiintoinen kirja! Ja kaunis aurinkoperho tuli,aina pitää olla ripaus jotain omaakin mukana, se oman käden jälki.
    Minusta ei olisi taideväärentäjäksi, ikinä en ole onnistunut mallin mukaista, siihen ei kärsivällisyyskään riittäisi.

    VastaaPoista
  5. Minulle käy kuten Susulle. Jos pitää tehdä jotain ohjeiden mukaan, hups :-))
    Sinä onnistuit hienosti. Upea värikäs perhonen. Mielenkiintoinen toteutustapa.

    VastaaPoista
  6. Kiva kirja tuo olisi minullakin...ainakin sen mukana syntyy hienoja kuvia, maalauksia, hieno!

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommenteista, ne ilahduttavat minua ♥
Thank you all so much your lovely messages!