1. tammikuuta 2015

Tammikuu 9ZIA 1/9


Tammikuun teemataide:  
9 ZIA- Zentagle Inspiration Art
ZenTangle, Doodles, Zendala, Doodling, Zenspiration jne.

Vaikean kuuloista, vaan ei sitä suinkaan ole.  Aloitan Zentanglella ja selitän, miten sen itse olen ymmärtänyt. Korjatkaa jos olen väärässä.  Kuviot muodostuu pienistä toistuvista piirroista ja piirretään n.9x9cm laatalle.  Kuvio ei saa esittää mitään, vaan sitä pitää voida katsella kääntämällä miten päin vaan.

 Aloitan vetämällä "laatalle" epämääräinen koukeroviivan, jonka sisälle piirrän sitten kuviot. Kuvioita ja niiden tekotapoja löytyy esim. Tangle Patterns- sivulta. Tuosta linkistä pääsee kohtaan, jossa selitetään tarkemmin taidetyyliä. Mutta kuviomalleja löytyy paljon myös muualta.


Hauskinta on että jokaisella kuviolla on nimi. Tähän laattaan kirjoitin minkä nimiset kuviot nyt valitsin. AHH on suosikkini. Apuviivoja vähän käytin ja pyyhin lopussa pois. Pieni varjostus lisää kuvioihin tehoa. Täältä löytyy vanhempia kuvioitani ja harjoitelmiani. 
Zentangle on ®merkki, kuvioita voi käyttää, mutta niiden tekotapaa ei saa levitää ilman lupaa. 
-----

Doodles on vapaammin piirrettyjä ja esittävämpiä kiemuroita
ZIA eli Zentangle Inspiration Art kokoa ei ole määrätty ja ovat esittävämpiä
Sitten on erilaisia variaatioita pilven pimein. 

Tule mukaan teemataiteeseen piirtämään kuvioita:



35 kommenttia:

  1. Kiitos Millin ohjeista, ne on tarpeeseen.Nämä sinun kuviosi ovat jo niin upeita ja valmiita, minä taisin keksiä ihan omia kuvioitani :) Katsoin nuo vanhemmat kuviosi myös ja voin vain ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä valmiit mallit ovat vähän tylsiä, omat on paljon parempia! Näitä kuvioita ja niiden eroja olen itsekin aikoinaan ihmetellyt. Teemaan voi lisätä varsinkin niitä omia kuvioita, Esteher!

      Poista
  2. Kivaa -tuleeko näitä zentangle-haasteita taas? Ne ovat ihania ja niitä on niin mukava tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemataidetta-.haasteeessa on joka kuukasi on jokin uusi teema. Nyt tammikuussa tehdään näitä kuvioita, yheksän taidetta voilinkittää ja lopuksi tehdään niistä kollaasi.
      Tule toki sinäkin Matkatar mukaan, muistan kauniit zentaglesi :)

      Poista
  3. Nolo-olo, vastasin liian aikaisin.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lainkaan sini, kuvasi on oikein hyvä ja sopiva!!

      Poista
  4. Hienoa että laitoit tällaisen malli- ja kehityspiirroksen. Tästä pääsee hyvin perille, mistä on kysymys. Hieno kokonaisuus syntyi.
    Mutta vielä Sinille ja muille, että ei ole pakko seurata näitä zentangle-kuvioita, esim doodlingiin voi tehdä ihan omia kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Uuna, näitä on niin monenlaisia ja sitten voi keksiä itse lisää. Annetaan taas luovuuden päästä valloilleen.
      Harmi kun sinun kuviohaasteitasi enää löydy, jos niitä vaikka näkisi vielä tai pianhan piirtelet uudet!

      Poista
  5. Hienosti kuviot ovat omassa ryhmässään ja kuva on kaunis kokonaisuus. Kiva kun opastit näitä tapoja.

    Onko tämä nyt ZIA- Zentagle vai pelkkä Zentagle? ZIA on siis se vapaa tyyli ja paperin koko myös vapaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitäsi olla Zentangle. Taitaa olla rajanveto vähän vaikeaa ja monella tapaa näitä kiemuroita kutsutaan. Ehkä tämä Zentangle on ainoa jota voi vähän tarkemmin määritellä. Uuna on näistä ottanut enemmänkin selvää.
      Mutta teemaan voi piirtää luovuuden mukaan, eikä tarvitse miettiä mikä olisi nimeltään. ZIA olkoon yleisnimitys, ainakin meillä Teemassa :)

      Poista
  6. Hieno tuli tästä, huuli pyöreänä katselen ja ihailen. Ohjeetkin laitoit, mutta mutta.......nyt on pää aivan pyörällä. Hahmottelin grafiittikynällä ja lyijykynillä, sekä puuväreillä jotain kokeillakseni. Tähän täytyy hakea jo uusia työvälineitä. Minun hommat meni ihan nauruksi. Zentanglen sijaan tuli ihan oma versio, shocktangle. Taidankin rekisteröidä sen ihan ikiomaksi mallikseni ;-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, en halunnut sekottaa, mutta kun aihe on aika laaja. Ja grafiitti- ja lyijykynä ovat hyviä välineitä. Värilliset ovatkin kauniita. Tussikynä on myös kätevä.
      Nopeasti rekisteröimään shocktanglelesi, jotta pääset näyttämäään ne meillekin. Ja vaikka juttusi nyt naurattaa, niin lupaan olla kuvaasi nauramatta :D

      Poista
    2. Kiitos Millin, ei minua naurut pelota. Saa töilleni nauraakin, kun nauran kerran itsekin. Ja blogiini laitan kaikki riman alle menevätkin, rohkaistakseni muitakin yrittämään.
      Uuna valisti doodlingista ja se olisi varmaan se nyrkkipajan hanslankarin tyylilaji, ellen sitten jatka omallani ;-) Lupaan yrittää ja jos jotain saan aikaiseksi, osallistun taas :-)

      Poista
  7. Hyvin muotoiltu Zentangle ja mahtavaa kun annoit siihen ohjeita. Vaikka olen joskus muutaman kokeillut,, niin en muistanut tuota jokasuunnasta katsomista. Eli puhdasta Zentanglea ei tule täältäkään :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina, nimiä yritinkin selkeyttää. Nyt vain luovuus ja omanlainen kynänjälki paperille ja ei tarvitse tietää mitä tarkalleen on. Harmi kun näille ei ole hyvää kuvaavaa suomennosta. Vyyhti,sekasotku, töherrys, ryteikkö ei kuullosta kovin taiteelliseltä;) koukerot, hmmm. Doodle kääntyy piirros ja doodles logopiirros, vähän kuvaavampia.

      Kuten Uuna tuolla toisaalla sanoi Doodling ja ZIA on juuri sellaista, että on tarkoituskin antaa kynän vielä kättä, joka sitä pitelee. Ei tarvitse ajatella mitään, ei yrittää mitään, vai nauttia piirtämisestä ja yllättävistä koukeroista, mitä syntyy. Nyt nautitaan :-)

      Poista
  8. Kiitos kun on lupa nauttia sillä rajathan on rikkomista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vain yksi tapa, doodling ja ZIA ovat omaluomia kuvioita tai näiden yhdistemiä. Tuskin näissä nyt niin tarkkoja sääntäjä ole.

      Poista
  9. Juu huh, onneksi vapaastikin saa tehdä. Tuollainen tarkkapiirto ei ole ollenkaan ominta alaani. Tosi hienoja zentangleja olette tehneet, seurasin niitä sivusilmällä ihastellen jo Tainan sivuilta, mutta en koskaan alkanut kokeilla itse. Nyt on pakko vähän opetella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti lisäsä seuraavaski vinkkejä vapaammasta tavasta, vaan ettehän te niitä enää tarvitse. Ihania piirroksia on jo tullut. Tekemään ryhtyminnen on vaikeinta, sitten onkin jo helpompaa. Tämä vie mukanaan,

      Poista
  10. Hyvää Uutta Vuotta kauniille taiteilijalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Paimen <3 Hyvää Uutukaista Vuotta sinullekin!

      Poista
  11. Minäkin vain aloitin ilman mitään ohjetta tai tietämystä tämän alueen syvimmästä olemuksesta. Täytynee tutustua lisää. Youtubesta olenkin jo vähän katsonut vinkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaan kun teit oman ajatuksesi mukaan ja tee niin jatkossakin :)
      Tässä vaan yksi vinkki, josta aloittaa tutkimaan. Mahdollisuudet ovat niin monipuoliset tähän "piirrostaiteeseen"

      Poista
  12. Kiitos tästä tuutoriaalista, nyt mennään kyllä niin epämukavuusalueelleni, koska en niin hirvittävästi tykkää piirtämisestä, värien roiskiminen on mukavampaa (harmittaa edelleenkin, etten päässyt osallistumaan siiihen abstrakti-kuukauteen). No, tutkin erilaisia tekniikoita ja koetan löytää oman tapani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuspetal, abtarksi oli niin mukava ja kiinnostava, että luulenpa että se tulee joskus uudelleen teemaksi. Tämänkertaisen teema on niin laaja, eetä varmaan keksit siitä omanlaisesi tyylin.

      Poista
  13. Harjoittelin nyt vähän tämäntyylisesti, mutta omia kuvioitani hyödyntäen. Ihan mukava on kokeilla vähän eri tavoilla. Pieni paperi on niin valtavan hyvä juttu tässä. Eipä niin harmita, kun meneekin pieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellakin vain yksi monista. ja totta pienuudellakin on hyäv puolet. Jatak vaan omalla tyylilläsi, Oranssin Punainen.

      Poista
  14. Kiitän nöyrästi. Tästä minun pitää kertoa pojalle, joka on lapsesta saakka piirrellyt juuri tällaisia kuvioita joka paikkaan. Nyt sille on nimi ja säännöt : ) Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayo kiitos.
      Ensin on tainnut olla tyylli ja sitten jotkut hoksannut keksiä säännöt: Kerrohan pojallesi haasteestamme, olisi mukava saada hänet joukkoomme :)

      Poista
  15. Kaunis piirtely. Olen pistänyt merkille, että Sinulle on luontevaa pienet piperrykset. Teet kaunista jälkeä.:-)

    Olen piirrellyt ihan poskelleen, huomaan kun luen ohjeitasi. Spontaanisti kun piirtelin ilman ohjeiden lukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! pipertelyjen suhteen olen vähän valikoiva ;) Esim posliinimaalaus ei minulta onnistuis lainkaan.

      Ohjeeni eivät ole kuin yksi tapa, hyvä kun et lukenut tätä ensin,silla epäilen että poskelleen piirtelysi ovat ihania! Tulen kohta katsomaan.

      Poista
  16. No niin, nyt kävi jännittäväksi!

    VastaaPoista
  17. Sinä kyllä osaat vaikka mitä, nytkin tuli niin todella hieno kuvio, että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, sinultakin onnistuisi, jaksatko jokusen tehdä sinäkin!

      Poista

Kiitos kaikille kommenteista, ne ilahduttavat minua ♥
Thank you all so much your lovely messages!